sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Marras




Miksi tänään on helpompaa kirjoittaa surullisia sanoja kuin iloisia?
Marraskuu kietoo maan pimeään, nostaa esiin mustaa.

Marraskuussa kauan sitten saatoin äitini maan poveen. Marraskuun merkiksi tuli kuolema. Peltojen tummat kynnökset, kulottuneen ruohon värit, puiden paljaat oksat tavoittamassa taivasta. Tummaan puettu elämä.

Marraskuussa ystäväni joutuu saattamaan lapsensa Tuonelan oville. Lapsen, joka ei ollut enää lapsi. Aikuinenkin on aina äitinsä pienokainen, kohdussa kasvanut, rintaa hamunnut, vähitellen sylin turvista maailmalle lähtenyt. Side ei katkea koskaan, vuodet lieventävät kipua, antavat etäisyyttä tuskaan, mutta eivät koskaan kokonaan poista surua eivätkä helpota. Olen kaukana ja voin vain toivoa ja toivottaa.

Syysöihin uupui väsynyt sielu, kauan sitten jo arjesta ja kaikesta tavallisesta irronnut. Oli viimein aika, jolloin oli helppo noudattaa suurta kutsua. Elämä hiipui.
Verkkainen, odotettukin matka alkoi.

Syke lakkaa. Syke jatkuu. Meissä, jäljellä olevissa. Meissä, tulevien turvissa.
Meillä on vastuu.



Ei kommentteja: