Kirjoitus on julkaistu Pirkko Heikkilän (1933-2018) muistoksi, lähiomaisten suostumuksella.
Sammatin seurakunnan ja myöhemmin alueseurakunnan avainhenkilöitä ovat seurakunnan työntekijät ja aktiiviset vapaaehtoiset. Pienen seurakunnan henkilögalleriaan kuuluvat paitsi nykyiset toimijat, myös ne, jotka ovat ennen seurakuntalaisia palvelleet. Hyvä työ on jättänyt kestävän jäljen. Kun puhutaan kirkkomusiikista, vanhemmat seurakuntalaiset muistavat mainita myös aikaisemmat kanttorit, erityisesti Eljas Myllärin. Se oli silloin Myllärin aikaan – ja sitä aikaa kesti ennätysmäisen kauan.
Millainen mies Eljas Mylläri oli? Hänestä kerrotaan tarinoita, häntä kunnioitetaan ja hänen työtään arvostetaan. Itse en ole häntä tuntenut.
Lähdin 2010 selvittämään Myllärin arvoitusta – ja se tuntui olevan arvoitus vain minulle. Kaikille muille vanha kanttori oli tuttu. Pirkko ja Unto Heikkilä kutsuivat kotiinsa juttelemaan ja kuulemaan Myllärin persoonasta. Samalla puhuimme paljon siitä, millainen Luskalan ja Haarjärven kyläyhteisö aikaisemmin oli. Tarvitaan kokonainen kylä – ei vain lapsen kasvattamiseen, vaan hyvään elämään.
Pirkko ja Unto Heikkilän haastattelu osoittaa, miten tärkeää on, että ihmisellä on ympärillään hyvä ja kannustava yhteisö. Pienen kylän yhteisissä riennoissa jokainen saa tehdä ja toteuttaa, käyttää omaa luovuuttaan ja lahjakkuuttaan hyvien asioiden edistämiseksi.
Eljas Mylläri oli uuttera musiikkimies
Sammatin kanttori toimi virassaan 42 vuotta
Haarjärvi ja Luskala olivat jo 1950-luvulla vireitä kyliä. Siellä oli oma laulukuorokin, jota johti ja valmensi kanttori Eljas Mylläri.
Muistelemme Eljas Mylläriä ja sammattilaista elämää 1950- ja 60-luvuilla Pirkko ja Unto Heikkilän luona.
Luskalan ja Haarjärven kylät muodostavat kiilamaisen alueen Sammatin pohjoiskolkkaan, Luskala alkaa pian kirkonkylän jälkeen, Haarjärven etelärajana on Sampomäki.
Inkeriläinen Eljas Mylläri (7.3.1888 -30.4.1977) oli tullut Sammattiin Venäjältä, Kronstadtista. Viime tingassa hän oli päässyt pakenemaan Suomen puolelle vallankumouksen jaloista.
Kronstadtin pakolaiset ovat historian lähteiden mukaan olleet vuonna 1921 Kronstadtin linnoituksesta paenneita anarkistimatruuseja ja upseereja, jotka olivat nousseet kapinaan neuvostohallitusta vastaan. Kapina epäonnistui ja kapinalliset pakenivat jään yli Suomeen, minne osa pakolaisista jäi pysyvästi.
Eljas Mylläri on itse ollut näistä ajoista ja tapahtumista varsin vaitonainen eivätkä paikkakuntalaisetkaan liikoja kyselleet. Mylläri kotiutui Sammattiin ja oli kai hiukan ylpeäkin siitä, että oli saanut – yhtä kirjainta vaille – saman etunimen kuin suurmies Lönnrot.
Kansakoulun opettajasta kanttoriksi ja isännäksi
Eljas Mylläristä tuli ensin Sammatin kansakoulun opettaja ja hän muutti koulurakennuksen päätyhuoneisiin, maantien puoleisessa päässä olleeseen opettajan asuntoon. Nykyään koulutalossa toimii Sammatin kirjasto ja sen päädyssä on viehättävä Lönnrot-sali. Hellin Landénista, suntio Niilo Landénin puolisosta tuli emännöitsijä, joka auttoi yksinäistä miestä taloudenpidossa.
Vuonna 1927 Eljas Mylläri valittiin Sammatin kanttoriksi ja tätä virkaa hän hoiti vuoteen 1969 asti, kunnioitettavat 42 vuotta.
- Papit vaihtuivat, mutta Mylläri pysyi, muistelee Unto Heikkilä, joka on käynyt rippikoulunsakin Myllärin aikaan.
- Eljas Mylläri oli persoonallisuus, jota kaikki kunnioittivat. Rippikoululaiset hän piti kovassa kurissa.
- Ennen kaikkea hän oli musiikkimies, musiikki oli hänelle kaikki kaikessa.
Kanttorin töiden ohella Mylläri viljeli maata. Hän hankki pienen maapaikan Luskalasta, Paikkarille johtavan tien varrelta. Ensin rakennettiin puimaliiteri, järven puolelle, tontin kauneimmalle paikalle. Myöhemmin lähelle maantietä nousi asuinrakennus. Rakennukset urakoi haarjärveläinen Virta. Naapuritontille muutti myöhemmin Eljas Myllärin veli Pekka Mylläri.
Isäntänä Eljas Mylläri erottui muista.
- Maatöihin lähdettiin täällä työvaatteissa, pusakoissa ja muissa, mutta Myllärillä oli maatöissä aina pitkä tumma takki päällään, lannanajossakin, Unto Heikkilä muistelee.
Myrskylyhty näytti, missä Mylläri liikkuu
Eljas Mylläri oli uuttera mies, maanviljelyksen lisäksi hän hoiti työt kirkossa ja soitti kaikki häät ja hautajaiset.
- Siihen aikaan oli kaikissa kylissä lukuset, niissä rippikoululaisten oli pakko käydä, mutta lukusille tultiin muutenkin mielellään. Rippikoululaisilta kuulusteltiin tekstejä ja veisattiin virsiä. Mylläri myös opetti uusia virsiä, vaikkakin ilman säestystä, taloissa ei tuohon aikaan vielä ollut pianoja tai muita soittokoneita.
- Raamatusta luettiin ja keskusteltiin, kertoo Pirkko Heikkilä, joka on ollut monta kertaa mukana lukuspitoja valmistelemassa.
- Eljas Mylläri hoiti kanttorin virkaa myös raskaina sotavuosina, pappina oli silloin Anton Lannetta. Sota-ajan on täytynyt tuntua Mylläristä jo taustankin takia todella raskaalta – mutta näistä asioista ei tohdittu juuri keskustella.
Eljas Mylläri teki pitkätkin työmatkat polkupyörällä.
- Myllärillä ei ollut muuta kulkuvälinettä. Talvipimeällä hän ripusti myrskylyhdyn pyöränsarveen ja lähti polkemaan. Kylällä nähtiin jo siitä valosta, että Mylläri oli taas menossa. Myöhemmin papeilla alkoi olla autoja ja Mylläri sai kyydin.
Haarjärvi oli syrjäinen kylä 1960-luvun puoliväliin asti. Silloin valmistui tieyhteys ykköstielle ja aikaisemmin asumattomille alueillekin alkoi liikenneyhteyksien kohentuessa tulla uusia asukkaita.
Kylän oma kuoro antoi eloa yksinäisiin iltoihin
Kun maanviljelys ja kirkolliset velvollisuudet oli hoidettu, kanttorille jäi vapaata. Seurallisena miehenä hän halusi, että kotonakin olisi jotain tapahtumia ja niin perustettiin laulukuoro. Kylien heleä-ääniset nuoret rouvat kutsuttiin mukaan.
- Irmeli Virta (myöhemmin Leijavuori) oli minulle tuttu jo Lohjan koulun ajoilta, hän oli jo kouluaikaan todella lahjakas ja kaunisääninen laulaja, kertoo Pirkko Heikkilä.
- Sitten oli Irma Särmäharju, joka varmaan on useimmille tullut tutuksi runoilijana.
- Hellin Landén oli mukana kuorossa, Ilta Ruokosuo ja Inkeri Landén joskus tyttärinen.
- Sirkka Liesivaara otti toisinaan musikaaliset tyttärensä mukaan.
- Kirsti Saarinen, Sverre Saarisen puoliso kuului myös kuoroon.
- Minä olin nuorin kuorolaisista, nyt muut ovat jo edesmenneitä.
Kuoroa pyydettiin usein laulamaan kirkkoonkin, varsinaista kirkkokuoroa ei Sammatissa vielä 1950-luvulla ollut. Kuoron perinteisiin kuuluivat myös syntymäpäiväsankareiden onnittelut. Kun joku kyläläinen täytti pyöreitä, onnittelut käytiin tuomassa laulaen heti aamuvarhaisella.
Musiikkia ja pöydän antimia
Kuoron harjoitukset pidettiin Eljas Myllärin kotona. Hänen talossaan oli keittiö, tilava olohuone, jota kutsuttiin saliksi ja pieni makuuhuone. Lauluharjoitukset pidettiin salissa, missä myös oli piano. Pianon säestyksellä laulettiin ja opeteltiin virsiä ja hengellisiä lauluja.
Lauluharjoitusten jälkeen juotiin kahvit ja Pirkko Heikkilä muistelee, miten pöydässä aina oli uskomaton määrä herkkuja. Hellin Landen keitti kahvit.
- Oli se pöytä aina harjallas, laskimme, että herkkuja oli joka kerta ainakin kaksitoista sorttia, muistelee Pirkko Heikkilä.
- Vieraanvaraisuus oli Eljas Myllärille kunnia-asia. Hän oli todella tarkka tarjoiluista, olikohan se inkeriläistä perua?
- Hänellä oli jo aikaisin jääkaappikin.
Eräänä talvi-iltana sattui sitten katastrofi. Eljas Mylläri odotti kuorolaisia kotiinsa ja lämmitti salin nurkassa olevaa pyöreää peltiuunia, kakluunia. Kuinka ollakaan, uunin pellit olivat unohtuneet kiinni ja isäntä huomasi tilanteen vasta sitten, kun uuni oli jo nokinen ja salissa kova savunkatku. Hän avasi ikkunat ja yritti tuulettaa savua pois.
- Kaunis uuni oli kuitenkin pilalla ja ruman näköinen. Isäntä yritti jotenkin pelastaa tilanteen ja kun ei muuta keksinyt, alkoi maalata jäähtyvää uunia valkoiseksi.
- Siitä seurasi, että maali alkoi kuumalla pinnalla kärytä ja katkua tuli aina vaan lisää, muistelee Pirkko Heikkilä.
Kuorolaiset auttoivat isäntää tuulettamaan taloa ja siivoamaan enimmät noet pois. Lauluharjoitukset pidettiin sillä kertaa keittiössä, minne oli jo katettu komea kahvipöytä. Eikä kahveja silläkään kertaa jätetty juomatta.
Hellin tuli Kiikalasta emännäksi
Eljas Mylläri oli jo ikämies, kun hän solmi avioliiton Kiikalan koulun opettajan, Hellin Laaksosen kanssa. Emännyydestä tuli näin huolehtimaan Hellin-rouva.
Samoihin aikoihin kuoron toiminta päättyi ja Sammattiin perustettiin kirkkokuoro.
- Hellin oli muhkean kokoinen emäntä. Hänen mukanaan Myllärin taloon muutti myös Viivi-sisar, joka oli yhtä laiha kuin Hellin rehevä.
- Viivi-siskolla oli vaikea kuulovamma ja siksi myös kuulolaite.
- Kerran kun oltiin lukusilla, tuvassa alkoi yllättäen kuulua outo, uliseva ääni, jota oli hyvin vaikea paikantaa. Lopulta selvisi, että syynä oli Viivin kuulolaite, muistelee Unto Heikkilä.
Viivi ja Hellin olivat hienoja naisia, juhlissa he esiintyivät joskus hatut päässään. Kun kylän tytönpirpanat sitten leikkivät hienoa naista, heilläkin piti aina olla hatut.
Hellin ja Eljas Mylläri saivat monta yhteistä vuotta, molemmat elivät pitkän elämän. Eljas Mylläri kuoli vuonna 1977, Hellin-vaimo 1992. Eljas Myllärin perinnöksi jättämä rahasto oli tärkeä perusta, kun Sammatin seurakuntatalolle hankittiin piano. Musiikkimiehen muistoa kunnioittaen paikalle valittiin laadukas soitin.
