Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit

perjantai 8. joulukuuta 2023

Joulu on satu ja se tulee todeksi





Pienen pieni jouluhiiri 

etsii uutta Joulua. 

Kas, niin pikkuruinen hiiri

saa ahkerasti hakea.

 

Pienen pieni jouluhiiri 

ihan harmaatakkinen 

soma tupsulakkinen  

hiiriäidin oma lapsonen. 

 

Pienen pieni jouluhiiri 

jäljen pienen kepeän

hennosti vain näkyvän 

painaa hankeen,

     pikkuruinen jouluhiiri. 

 

 


Rakas Joulupukki! 

 

Tuotko taas lahjoja? 

Kilteille lapsille? 

Kaikille pilteille?

Niillekin Vilperteille,

joilla mieli on vallaton, 

mutta ei kuriton… 

 

Pakkaatko konttisi, 

kuormaatko rekesi

Joulua kukkuroilleen? 

 

Saavatko lahjakseen 

järkevän tarvikkeen, 

lämpöisen pukineen?

 

Vai sittenkin:

riemua sydämeen, 

hauskuutta herkkuineen, 

hilpeine leikkeineen? 

 

Täällä jo niiiin odotetaan! 






Ihaninta Joulussa

lumen valkeus kodin pihassa

illan tähdet puiden latvoissa

kiire päivän touhuissa

rauha illan askareissa 

Joulun valot loistamassa

hetket parhaat muistoissa

koristeiden loistossa 

kuusen, metsän tuoksussa

viestit parhaat korteissa

kultanauhat lahjoissa

rakkaudella kiedotuissa

lasten Jouluriemussa

ilossa niin aidossa 

yhteisessä juhlassa

Joulukirkon tunnelmassa

pyhäpäivän rauhassa

oikeassa Joulussa! 






 

torstai 7. joulukuuta 2023

Joulua odottaessa



Odotan Joulua, 

iloista aikaa.

Suloista rauhaisaa,

tunnetta oikeaa. 

 

Odotan Joulua, 

satua, taikaa. 

Lapsuuden muistoja 

elämän lahjoja. 

 

Odotan Joulua, 

juhlien juhlaa

Valoa hohtavaa 

kultaista, kimaltavaa. 



Talven sylissä

pakkasen keskellä

tummien päivien aikaan

Joulun aikaan kuljetaan. 


Siniset hetket,

varhain jo hämärtää,

sytytä lempeä valo,

kuunnellaan hämärää.

 

Valkoinen lumi, 

puhtoinen peitto 

hiljaa maan suojaansa

kietoo, Joulu on täällä!



Kurkistaako Joulu 

jo ikkunasi takaa? 

Pukin askel vakaa

kohta pihaan suuntautuu? 


Kimmeltää näin Joulu 

kuusen oksilla.

Kynttilöillä, koristeilla

juhlaa rakennetaan,

koti jouluun puetaan! 


Tuoksuu ihanasti Joulu

kun herkkuja saa valmistaa! 

Vanhan keittokirjan 

aarteet esiin selataan, 

niissä asuu Joulu, 

tuttu vanhastaan! 







tiistai 13. joulukuuta 2022

Joulu runoutuu



Kiireessä kaupungin 

ruuhkassa, kuitenkin,

pysähdyt huomaamaan

taas juhlaa valmistellaan. 

 

Hiljaisten iltojen 

tultua pysähdyt hetkisen

käyt toiveita tutkimaan:

rakkautta, riemua toivottamaan. 

 

Pyhä on lähellä 

odotus sydämellä 

Lapsuuden Jouluista 

parhaista muistoista 

juhlan tunnelma rakennetaan. 



Hiljaisen lumisateen

puhtoinen valkeus

tavoittaa maan. 

 

Pihapuu oksilleen

saa untuvapeiton 

lahjana taivaan. 

 

Maa hiljenee talveen

tietä valkeaa kuljemme 

Jouluun ja juhlaan. 

 


Joulun ihanin valo 

säteilee sydämiin, 

tavoittaa sielun.

Luo muistojen sillan 

Joulusta Jouluun. 

 

Tumman talvitaivaan alla  

tie käy kohti valoa, 

Joulun juhlaa ja iloa! 



Jouluna syttyvät 

kaikki kynttilät.

Joulu tuo tunnelman 

aidon ja oikean.

Kun sydänten lämmössä 

läheiset yhdessä

juhlaa viettävät. 





 

 


 

lauantai 22. joulukuuta 2018

Neitsyt Marian sininen viitta



Maalari on antanut hänelle kalleintaan. Sinistä, kaukaisen maan indigoa. Indigonsiniseen vaippaan kietoutuu nuori morsian, raskaana, sielu matkalla äidiksi, Jumalan äidiksi. Hänen ympärilleen syttyvät tähdet, hänen luokseen liitävät enkelit, kaukaisen maan kuninkaat tulevat kumartamaan. Tähti valaisee tietä, karua polkua läpi kivisen maan. 

Tietääkö äiti, mitä kaikkea on luvassa, tiedossa. Aavistaa varmasti, pelkää hiukan, epäröi, mutta enää ei ole paluuta. Lapsi on totta, kohta sen on päästävä pois äidin kohdusta. 

Lapsi liikkuu kohdussa, kovin paljon sillä ei enää tilaa ole. Pienet kantapäät osuvat äidin kylkiluihin, kun pienokainen harjoittelee matkaansa vapauteen, ottaa vauhtia ja ponnistaa. Ei vielä kokonaan, vielä hetken äiti ja lapsi ovat yhtä.

Ollaan matkalla omaan kaupunkiin, Daavidin kaupunkiin. Paljon ei nuori äiti jaksa matkan aikana katsella ympärilleen, sielu keskittyy syntymään, synnyttämiseen, joka lähenee, hetki hetkeltä. Pieni, vaatimaton perhe, suuren kohtalon edessä. Onko Marian viitta sininen, vai onko se Betlehemin lampaiden vaaleankarvaista villaa, lämmin vaate yön viileydessä. 

Viimeiset hetket, pian lapsi on maailmassa. Hiukan sumuiset, pelon ja toivon kirjomat hetket, joko, nytkö, vieläkö kauan. Onko se terve, jaksaako se sukeltaa kohdun pehmeästä turvallisesta suojasta maailmaan. Jaksanko itse, jaksaako ruumiini, riittääkö lapselle maitoa ja rakkautta. Osaanko, riittävätkö voimani? 

Neuvolakielellä puhutaan supistuksista, lapsivedestä,  napanuorasta, ponnistamisesta, annetaan pisteitä. Neuvolakieltä ei Betlehemin tallissa puhuta. 

Naisen elämään niin Nasaretissa kuin meilläkin kuuluvat puheet synnytyksistä, lasten saamisesta ja lasten kasvamisesta. Tuskin Jumalanäidiksikään voi tulla ilman hyvää tarkoittavien naapurinvaimojen neuvoja ja kertomuksia, ohjeita ja evästyksiä. Maailmassa, jossa melkein jokainen nainen oli synnyttänyt yhden tai useamman lapsen, ei nuori äitikään ole välttynyt kuulemasta sitä tietoa, jota naisten kesken jaetaan, on ehkä jo nähnytkin, miten lapsi tulee maailmaan. Ehkä hän jo tietää, että napanuora, joka lapsen tultua katkaistaan, on vain osa kohtua. Sielun yhteys ei äidin ja lapsen välillä katkea koskaan, vaan jatkaa sykettään elämän loppuun asti. 

Synnyttäminen on maailman luonnollisin tapahtuma ja samalla kaikkein suurin ihme. Lapsi, naisen sisällä kasvanut, ensin hentoina, sitten voimistuvina liikkeinä tuntuva olento, joka vähitellen valtaa tilaa itselleen niin synnyttäjän vartalossa kuin mielessäkin. 
Lapsi, joka tekee kahdesta aikuisesta vanhemmat, luo olemassaolollaan perheen. Lapsen myötä alkaa elämän mittainen matka. 

Lapsi kasvaa ja lasta kasvatetaan. Mutta vähintäänkin yhtä paljon lapsi kasvattaa vanhempiaan, opettaa antamaan, opettaa luopumaan, opettaa asettamaan rajoja ja olemaan niistä välittämättä, opettaa joustamaan ja olemaan jämäkkä. Opettaa luopumaan turhasta itsekkyydestä ja ajattelemaan ensin lasta ja lapsen hyvinvointia. 

Lapsi asettaa perheen arvot järjestykseen. Jos lasta ei olisi, paljon oleellista voi jäädä kokematta. 

Juuri tänään, joulun aattopäivinä Maria kietoutuu viittaansa, hakee suojaa yön viileiltä tuulilta, tarkistaa vielä kerran, että kapaloksi varattu liinakangas varmasti on mukana kuormassa. Maria etsii hyvää ja luontevaa asentoa aasin selässä, myötäilee verkkaan askeltavan eläimen liikettä. Maria katselee, miten Joosef varmoin ottein ohjaa pientä kuormastoaan kohti Betlehemiä. Hän ei vielä tiedä, missä lapsensa synnyttää, mistä löytyy yösija. 

Hän ei vielä tiedä, hän aavistaa. 
Jotain varmasti löytyy, hyvin ihmisten luota. 
Me tiedämme, entuudestaan. 
Mutta tänään me vielä saamme aavistaa, Marian lailla. 

Kun kynttilät sytytetään kotikirkon kruunuihin, me tiedämme, että jotain suurta on tapahtunut. Mutta vielä tänään me odotamme suurta uutista. 



Toivon Sinulle hyviä uutisia ja viestejä 
Jouluun ja tulevaan vuoteen!

Jouluterveisin Liisa 






maanantai 17. joulukuuta 2018

Sammatin kauneimmat joululaulut

Kuva on itsenäisyyspäivän palveluksesta, kuten tarkkaavainen katsoja heti huomasi.

Me tulimme taas yhteen, vanhat tuttavat, naapurit, kaikki. Tulimme laulamaan kauneimpia joululauluja. Niitä, joiden sanoista nousee mieleen niin pakahduttavia muistoja, että sanat jäivät kurkkuun. Laulaminen takelteli välillä, vaikka tekstit eivät koskaan olleet unohtuneetkaan. 

Tässä kirkossa on laulettu ja veisattu jo silloin, kun ainoa valo oli lepattava kynttilä ja taipaleella turvana taivaan tähdet. Tässä kirkossa on veisattu virsikirjasta, joka saattoi olla pienen torpan ainoa tai melkein ainoa kirja. On veisattu suomeksi, äidinkielellä, vaikka hallitusherrat kaukana kaupungissa yrittivät hallita tätä kansaa ruotsin kielellä ja suomen kielen sirpaleilla. 
On saatu laulaa ja kuulla sanaa omalla äidinkielellä. 

Tässä kirkossa on suomenkielinen laulu kaikunut silloinkin, kun hallinnon kieleksi on ollut vänkäämässä venäjä. Veisattiin Vanhasta virsikirjasta, puolustettiin omaa rakasta äidinkieltä. 
Nikun talon herra professoori oli nimitetty virsikirjakomiteaan. Perimätiedon mukaan hän joskus toi kirkkoon omia suomennoksiaan tai suomennosehdotuksiaan koelaulettavaksi. Alettiin tietä, mikä meille on kalleinta, äidinkieli ja itsenäisyys. Oma virsikirja saatiin 1886, professori, kanslianeuvos Lönnrotin kuoleman jälkeen. Säkeitä, jotka käyvät syvälle sieluun.
Oli lupa laulaa ja kuulla sanaa suomeksi. 

Tässä kirkossa kaikuivat joululaulut ja aamun jumalanpalveluksessa soi suomenkielinen virsi ja sanan kuuloon tuleva sai kuulla julistusta selkeällä, kauniilla suomenkielellä. Tänne asti kuulemme kaikuja siitä, miten valtakunnan korkeisiin asemiin päässeet pojannulikat yrittävät kammeta äidinkieltä pois siitä asemasta, johon se on sukupolvien sinnikkyyden ansiosta saatu kohotettua. Kansainvälisyyden nimissä, kuuluu veruke. Emme me olleet ruotsalaisia, venäläisiä meistä ei tullut, miksi meistä pitäisi tulla englanninkielisiä? Luovuttaa taistelematta? 
Me haluamme laulaa ja kuulla sanaa suomen kielellä, omalla. 

Vanhan kotikirkon kauneimmat joululaulut eivät petä. Ei petä virrenparsi, ei uskontunnustus eikä Isämeidän. Kaikki ne kuuluivat pyhäpäivän ohjelmaan. Kauniilla suomenkielellä. 

Kiitos jumalanpalveluksesta, Arja Majuri!
Kiitos joululauluista, Riikka Karinto! 



tiistai 11. joulukuuta 2018

Missä joulu on?



Joulu, missä se on? 
Piilossa, eteisen kaapissa.
Ylimmällä hyllyllä? 
Etsin jo eilen.
Siellä se ennenkin on ollut.
Siellä, äidin piilottamien 
pakettien välissä. 
Sinne ne sen aina kätkevät. 
Ei se siellä ole. 

Vaatekomeron hyllyllä?
Mankeloitujen lakanoiden välissä.
Siellä, missä on äidin käsilaukku 
ja laventelivesi ja puuterirasia. 
Katsoin jo eilen. 
Ei yhtään pakettia. 
Ei koristeita, ei kortteja. 
Ei todellakaan. 

Yhtään mitään ei löydy. 
Täällä ei edes tuoksu. 
Eikä missään näy punaista 
nauhaa tai paperia? 
Minne joulu on mennyt! 
Missä joulu on? 
Taitaa olla aika etsiä se. 
Meidän oma joulu. 
Yhteinen. 
Oikea. 



keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Punaista ja valkoista



Joulu lähestyy. Punaisia kukkia tulee kotiin, toiveissa on valkoista lunta. 
Tämä joulunalus on ollut täynnä punaisia kukkia: ensin tuli joulukaktus, sitten kaksi amaryllistä, valkoinen ja punainen. Sitten, ihanana lahjana, vielä kaksi punaista amaryllistä, ritarinkukkaa, kahdelta komealta ritarilta ja heidän daameiltaan.  
Lunta vain puuttuu, sillä on vielä aikaa tulla. 

Syksyllä kuultiin suruviesti, Leena oli lähtenyt tuonilmaisiin. Hento, hillitty Leena nousi mieleen punaisten kukkien myötä. Leenalla oli koti Kirmusjärven rannalla ja Leenan talo oli monena talvena myös Lammintalon pelargonioiden talvikoti. Kun kesä päättyi, kukat korjattiin talteen, Leena hoivasi niitä. 


Lammintalo on Elias Lönnrotin vanhuudenkoti, viimeinen koti. Se on rakenteeltaan uusmaalainen paritupa, tupa pitkän talon toisessa päädyssä, sali toisessa. Välissä on eteinen ja pienempiä kammareita, niin sijoiteltuna, että tuvan ovelta voi nähdä muiden huoneiden läpi, saliin asti. 


Joka kevät pelargoniat palasivat Lammintalolle, punakukkaiset tuvan puolelle, valkokukkaiset salin ikkunalle. Järjestys oli tarkka, kukkia ei koskaan sekoitettu ja Leena huolehti niistä kesälläkin, kasteli ja nyppi kuihtuneet pois. Pelargonia lakkaa kukkimasta, ellei kuihtuneita oteta pois. 


Mumminmökissä ei ole salia eikä tupaa, on vain keittiö ja olohuone. Valkoisen amarylliksen olen sijoittanut olohuoneen ikkunalle, se ei vielä ole avannut kukkaansa, mutta nuppu näyttää elinvoimaiselta.  Punaisia kukkia on keittiön puolella, upeat punaiset kukat muistuttavat joulun läheisyydestä. Yhden punavalkoisen asetelman olen nostanut olohuoneen pöydälle. 

Mumminmökin kaapeissa on joulukoristeita, vähitellen ne ehkä pääsevät esille. Lapsuuden jouluina koristeet olivat tärkeitä, nyt tuntuu, että paras tavoite on joulun rauha, kukat, tutut värit ja musiikki. 

Punaista ja valkoista. 
Kiitos kukista!


keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Tarkastaja kävi



Emme saaneet huippupisteitä. Ymmärtänette.

-  -  Voitais mennä teidän pihalle ensin. Se lumiukko joka tehtiin viimeksi, se on sulanut, vaikka se oli niin hyvä.
-  -  Ai jaa, mansikoita? Joo, mennään vaan sisälle. 

-  -  Miksi sulla Mummi on vaan jouluikkunaverho. Kun sulla ei ole ollenkaan joulupöytäliinaa. Laita nyt semmoinenkin.

Hmm.  Tarkastaja popsii pakastemansikoita ja roiskuttaa mehua vahakankaalle. 
Mummi on ehkä sittenkin ollut turhan käytännöllinen.

-  -  Ai teillä on parvekkeella tuommoinen joulupuu? Miksi sitä ei ole koristeltu? No joo, voi se olla kaunis noinkin.

   -  Mutta hei Mummi, nyt sä voisit hakea joulukuusen ja koristella sen, ennen kuin Ukki tulee kokouksesta. Ukki ilostuisi.


Tarkastaja tarkastaa koristeita.
-   -   Tää kultanauha on niiiin ihanaa, niin ihanaa.
-   -   Nää enkelit vois olla äiti ja lapsi, tää pienempi on lapsi. Joo, ei ne putoo. 
-   -  Mä teenkin näistä tarroista iskälle joulukortin.
-   -  Tuleeks kohta Pikkukakkonen?