Kaaoksesta, päivää

Odotimme koko syksyn inspiraatiota. Kun sellaista ei tullut, aloitimme ilman. Lopputulos ei toistaiseksi kestä kuvajulkisuutta. Sanallisen kanssakin on vähän niin ja näin.

Kun tähän asuntoon muutettiin, Vikin kaapit olivat lastenhuoneessa. Samassa huoneessa ne olivat edelleenkin, mutta lapset ovat aikuisia ja omillaan. Huone on muuttanut käyttötarkoitustaan.

Alkuaan Vikin kaapit oli aiottu tilapäisiksi, sillä niihin oli hyvä pakata pieniä vaatteita ja kenkiä. Sitten silmä tottui, kaappi meni niin sanotusti luihin. Tiedättehän mööpelin, joka on ruma ja nuhjuinen, mutta jonka osaat avata pilkkopimeässäkin ja jonka ovien takaa löydät kaiken etsimäsi vaikka et edes ajattele etsiväsi.

Aloitimme remontin (lue: kaaos) Vikin kaapeista, sillä uskoimme, että kun ne on tyhjennetty ja purettu, mikään voima maailmassa ei voisi keskeyttää remonttia. Rauha sille täysinpalvelleelle lastulevykasalle. Paljon kärsit paljon kestit kaatiksen kumminkin kohtasit.

Mitä ihminen tekee vanhoilla kalentereilla? Onko parittomia sukkia syytä sääliä? Miksi kotiin kertyy nuhruisia teepaitoja mutta ei yhtään siistejä kahvimekkoja? Miksi meillä on turkoosinsinisiä kirjekuoria, mutta keltaisia papereita? Kuka on liimannut tarroja kirjahyllyn kannatintolppiin? Vein kassillisen vanhoja lankakeriä uffiin, mistä niitä aina vaan sikiää?

Uudet kaapit ja vanhat hyllyt saatiin paikoilleen, vauhdilla. Sitten vauhti loppui.

Vaikka mikä voima voi pysäyttää remontinjälkeisen järjestelyoperaation. Esimerkiksi se, että lukee vanhaa asiakasmuistiota eikä revi sitä roskiin niin kuin rationaalista olisi. Esimerkiksi se, että juuttuu vanhan kalenterin merkintöihin. Tai se, että päättää heittää vanhat lehdet poispoispoispois ja jumiutuu sitten lukemaan niitä kun ne kumminkin pannaan pois eikä niitä sitten enää näe. Tai se, ettei osaa päättää, kumman punaisen säilyttää, vaikka molemmat ovat uffuffkunnossa.

Todellakin, tämä on kaaos. Todellakaan, tämä ei ole luova kaaos. Voisiko tämä olla kaaos, joka luodaan syrjään talikolla?

Poistun kasojen suuntaan.

Blogin otsikkokuvalla ei ole mitään tekemistä tämänhetkisen arkitodellisuuden kanssa. Sen ehkä huomasittekin. 

Stailauksensa kullakin

Kun asunnosta pitää päästä eroon, se stailataan. Kaikki ylimääräinen elämänjälki siivotaan pois, liiat huonekalut evakuoidaan vinttiin ja nurkat nuohotaan. Stailattu koti on euforinen kokemus luopumista haikailevalle asukkaallekin: näin hienoa, väljää ja modernia meillä on.

Sitten näyttö on ohi ja arki ottaa osansa. Lehti unohtuu pöydälle, keskeneräinen käsityö sohvapöydälle tai pyykkiin matkalla oleva paita makuuhuoneeseen. Villakoirat valtaavat reviirinsä ja mööpelit palaavat epäjärjestykseen. Jos joku ostaa tämän, osaako tämä joku asua meillä tyylikkäämmin?

Aamutokkurassa puseroiden, housujen, parittoman hameen ja parillisten kenkien välillä arvuutellessa sitä on oman elämänsä stylisti, ristiretkellä mukavuuden ja oikeanlaisen uskottavuuden välimaastossa. Riittääkö näyttö? Stailataanko lisää? Entä sitten, auttaako se mitään?

Urheilija tarttuu ’tieteellisiin’ keinoihin, kun voitontahto kasvaa sietämättömiin mittoihin. Paineen sieto ja maineen sieto eivät aina olekaan tasapainossa. Kun epävarma haluaa olla säteilevä, kaunis, lennokas, humoristinen, hän ottaa neuvoa-antavan ja toisenkin ja tottuu stailautumaan vapautuneeksi.

Oman rajallisuuden ja tavallisuuden kestäminen voi olla tiukka paikka. Jonakin päivänä tajutaan, että stailauksen seurauksena on kehittynyt kipeä ja vaikeasti voitettava ongelma, ei älyn tai voiman kultahippu.

Oikeamielisen ohikulkijan on helppo kohentaa ryhtiään ja sanoa, onneksi en minä, eipä meillä sentään, viinalla/lääkkeillä/huumeilla/ahmimisella/dopingilla/tupakalla ei ole yliotetta. Mutta onko kunnollisuuden korostaminenkin stailausta, jolla vain peitetään jotain muuta? Se nyt on semmoinen ja onneksi minä olen tämmöinen hyvä ihminen, täydellisyyteen taipuva… Ylemmyydentunto kohisee korvissa eikä järjen ääni erotu taustamelun läpi.

Stailaus on houkuttaa ja koukuttaa. Virheetön sileys torjuu pilkkaa, mutta ei tarjoa yhtään tarttumapintaa elämälle, ajatuksille tai ideoille. Kuka haluaa olla virheetön?

Arki voittaa aina stailauksen. Väistämättä. Onneksi.

Tämän kirjoitelman otsikkokuvista toinen on stailattu.

Lumityöt stailasi Seleniuksen Matti.